Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Mitä se on?

Akupunktio on tuhansia vuosia vanha itämainen hoitomuoto. On viitteitä, että akupunktiota olisi Kiinassa käytetty eläinlääkinnässä jo 3000 eKr. Kiinalaiset ovat hoitaneet pääasiassa vain hyötyeläimiä, esimerkiksi hevosia ja nautoja. Pieneläinten hoito levisi Eurooppaan 1950-70- luvuilla ja suurin osa nykyisistä akupunktiokartoista on esimerkiksi koirille on muokattu ihmisten vastaavista. Nykyään akupunktiota harjoitetaan Yhdysvalloissa ja Euroopassa laajalti. Suuntauksia on kaksi: länsimainen akupunktio perustuu enemmän tutkittuun tieteeseen ja yksittäisiin pisteisiin ja niiden yhdistelmiin. Perinteisen itämaisen lääketieteen perusteet ovat vanhassa perinteessä. Sen ymmärtäminen ja hallinta on länsimaiselle ajattelullemme usein hankalaa, mutta se antaa työkaluja hoitaa sellaisiakin ongelmia, joihin länsimaisella lääketieteellä ei ole annettavaa. Akupunktion vaikutusmekanismien ja tulosten tutkiminen on nykyään vilkasta. Apuna ovat kaikki nykylääketieteen menetelmät, esimerkiksi laboratoriotutkimukset ja funktionaalinen magneettikuvaus. Tuhansia vuosia vanhasta hoitomuodosta saadaan jatkuvasti uutta tietoa.

 

Miten se toimii?

Akupunktiopisteiden alueella on usein paljon verisuonitusta, imusuonia ja hermoja. Akupunktioneula aiheuttaa sekä paikallisen, että hermostollisen vaikutuksen. Neuloittelu aiheuttaa muutoksia verenkiertoon, puolustussolujen toimintaan, solujen aineenvaihduntaan ja hermojen erittämien välittäjäaineiden määriin. Ääreishermojen välityksellä akupunktio vaikuttaa keskushermostoon, esimerkiksi aivolisäkkeen hormonien tuotantoon ja eri aivoalueiden aktivoitumiseen. Kivun hoidossa tärkeitä mekanismeja ovat esimerkiksi nk porttiteoria, joka perustuu kipuaistimusten kulkeutumiseen aivoihin. Elimistössä vapautuu myös luontaisia kipulääkkeitä, endorfiineja ja enkefaliineja, jotka aiheuttavat usein havaitun raukean ja uneliaan olon. 

 

Millaisia sairauksia akupunktiolla hoidan?

Tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet, esimerkiksi:

  • nivelrikko: lonkka, kyynärpää, olka, polvi
  • spondyloosi
  • lihasvammat ja kireydet
  • jännevammat

Neurologiset sairaudet, esimerkiksi:

  • välilevytyrät, kun eläimellä on kipuoireita tai lieviä halvausoireita
  • epilepsia
  • pikkuaivojen tyräymä

Lisääntymiselimistön sairaudet, esimerkiksi:

  • valeraskaudet
  • narttujen heikot kiimat, kiimattomuus, kiimojen voimistaminen ennen astutusta
  • urosten eturauhasvaivat
  • kiimojen siirto esimerkiksi tärkeiden kilpailuiden takia

Virtsankarkailu, uusivat virtsatietulehdukset (tukihoitona)

Tukihoitona moniin muihinkin sairauksiin esimerkiksi allergiaan/atopiaan,  sisäelinsairauksiin, tulehduksellisiin sairauksiin 

 

Ketä sillä voidaan hoitaa?

Suurin osa potilaistani on koiria. Pieneläimistä akupunktiolla voidaan hoitaa myös kissoja ja pienjyrsijöitä sekä lintuja. Matelijoitakin voidaan hoitaa, mutta niiden erilaisen aineenvaihdunnan takia ne ovat haastavampia potilaita.

Suuremmista eläimistä tyypillisimpiä potilaita ovat hevoset. Akupunktiota käytetään myös monille tuotantoeläimille, esimerkiksi naudoille ja sioille.  

 

Miten sillä hoidetaan? 

Hoitomuotoja on useita. Tavallisin on ns kuivaneuloittelu eli akupunktioneulojen pistely. Neuloja käytetään hoidossa erilaisia määriä yhdestä kymmeniin. Omissa hoidoissani tyypillisimmin 10-20. Neulat ovat hyvin ohuita, eivätkä eläimet yleensä edes huomaa niiden paikoilleen laittamista. Jotkut paikat voivat olla kipeämpiä ja joskus näitä voi joutua hoitamaan eläin rauhoitettuna. 

Useat akupunktioeläinlääkärit käyttävät nykyään erilaisia laserlaitteita. Minulla on käytössäni RJ Laserpen, saksalainen erityisesti akupunktioon suunniteltu laserlaite. Laserilla hoidan erityisesti potilaita, jotka eivät siedä neuloja. Hoidan laserilla myös haavoja tai ihovaurioita. 

Injektioakupunktiosta puhutaan, kun akupunktiopisteisiin tai ns triggerpisteisiin (kipeisiin kohtiin lihaksessa) injisoidaan erilaisia aineita esimerkiksi puudustusaineita, vitamiineja tai keittosuolaliuosta. Myös lääkkeitä voi injisoida akupunktiopisteisiin. Tällä menetelmällä saadaan aikaan pidempiaikainen vaikutus. 

Sähköakupunktiossa tavallisiin akuneuloihin liitetään kaapelit joiden avulla niihin johdetaan sähkövirtaa. Neulat liikkuvat kudoksessa halutulla rytmillä. Näin saadaan aikaan voimakas stimulaatio. Käytän sähköakupunktiota erityisesti voimakkaisiin, äkillisiin kiputiloihin ja silloin kun haluan vaikuttaa sisäelinten toimintaan esimerkiksi lisätä munasarjojen verenkiertoa. 

Moxa on perinteinen itämainen tapa lämmittää neuloja. Eläimillä sen käyttö hoidossa on paloturvallisuuden takia haasteellista, mutta neuloja voidaan joskus lämmittää esimerkiksi kynttilällä tai sytyttimellä. On olemassa myös sähköinen moxa, jolle olisi enemmän käyttöä eläinlääkinnässä. 

Manuaalinen käsittely esimerkiksi hieronta, venytys ja hankaus ovat osa hoitoa ja niitä voidaan tarvita erityisesti, jos jokin paikka tai piste on erityisen kipeä eikä sitä päästä aluksi muuten käsittelemään. Kosketus rauhoittaa, tuottaa mielihyvää ja aktivoi oman osansa hermostoa. Akupunktion rinnalla käytetään tyypillisesti osteopatiaa tai kiropraktiikkaa. Näitä hoitomuotoja tarvittaessa ohjaan potilaan näiltä osin osaaviin käsiin. Toimin myös yhteistyössä paikallisten fysioterapeuttien kanssa. Akupunktio ja fysioterapia eivät sulje toisiaan pois vaan parhaimmillaan tukevat toisiaan ja parantavat hoitotuloksia. 

 

Miksi eläinlääkäri?

Akupunktiota sekä eläimille, että ihmisille voi antaa Suomessa kuka vain. Eläinlääkärin antamalla hoidolla on mielestäni kuitenkin useita hyötyjä:

  • eläinlääkäri tekee aina potilaalle lääketieteellisen tutkimuksen ja ottaa huomioon koko elimistön, huomaan ja huomautan hoitoon hakeutuessa tai hoidon aikana havaitsemani ongelmat ja ohjaan tarvittaessa potilaan muihin tutkimuksiin klinikalle
  • vain eläinlääkäri voi käyttää länsimaista lääketiedettä yhdessä itämaisen kanssa. Tämä kattaa kaikki tutkimusmenetelmät esimerkiksi röntgenkuvat ja laboratoriotutkimukset. Käytän usein lääkkeitä yhdessä akupunktion kanssa ja osaan ottaa huomioon niiden vaikutukset hoidolle
  • useat vakuutusyhtiöt korvaavat eläinlääkärin antaman akupunktiohoidon. Tarkasta korvattavuus omasta vakuutusyhtiöstäsi